Digitaaliset sisällöt ja palvelut kuluttajansuojalain piiriin 1.1.2022
Kuluttajansuojalain muutokset tulivat voimaan vuoden alusta 1.1.2022. Muutoksilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/770 digitaalisesta sisällöstä ja digitaalisista palveluista sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston (EU) 2019/771 direktiivi tavarankaupasta. Digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskevaa yhdenmukaista EU-sääntelyä ei ole aikaisemmin ollut. Tarkoituksena onkin ollut edistää digitaalisten sisämarkkinoiden kasvua pyrkimällä vähentämään kustannuksia, jotka johtuvat erilaisista sopimusoikeudellisista säännöksistä jäsenvaltioissa. Molemmat direktiivit ovat täysharmonisoivia.
Suurimmat muutokset juontavat juurensa digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskevasta direktiivistä, jonka johdosta kuluttajansuojalakiin on lisätty kokonaan uusi 5a luku digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskevista sopimuksista. Kuluttajansuojalain uuden luvun soveltamisalaan kuuluvat digitaalista sisältöä koskevat sopimukset. Digitaalista sisältöä voivat olla esimerkiksi tietokoneohjelmat, digitaaliset pelit ja sähköiset kirjat, joita koskevat sopimukset ovat jatkossa 5a luvun piirissä samoin kuin sopimukset, jotka koskevat pilvipalveluiden ja sosiaalisen median kaltaisia palveluita. Säännökset ovat rajattu koskemaan maksullisia palveluita, mutta direktiivin mukaisesti maksulliseksi palveluksi katsotaan myös palvelut, joista kuluttaja ”maksaa” henkilötiedoillaan. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sosiaalisen median palveluita, joista ei nimenomaisesti suoriteta maksua perinteisesti rahalla, vaan antamalla sosiaalisen median käyttöön henkilötietoja muun muassa markkinointitarkoituksia varten.
Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palveluiden virhevastuu määräytyy pitkälti samalla tavalla kuin tavaroidenkin osalta. Toisin kuin tavaroiden suhteen, kuluttajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta reklamoida digitaalisessa sisällössä tai palvelussa olevasta virheestä kohtuullisen ajan kuluessa sillä uhalla, että menettää muutoin oikeutensa vedota virheeseen. Sopimuksen purkutilanteissa elinkeinonharjoittajan on kuluttajan pyynnöstä annettava kuluttajan saataville henkilötietoja lukuun ottamatta kaikki sisältö, jonka kuluttaja on luovuttanut tai luonut digitaalista sisältöä tai palvelua käyttäessään. Tällä pyritään estämään se, ettei kuluttajalla ole tosiasiallista mahdollisuutta purkaa sopimusta sen vuoksi, että purkutilanteissa kuluttaja menettäisi kaiken palveluun luomansa tai luovuttamansa sisällön.
